
Kesäkahvila Unska
Unska Retro Station est. 1963
Historia
Texaco, Taksi, Parturi, Baari

Alapitkän Union oli Janne ja Elina Kokkosen vuonna 1963 perustama huoltoasema 5-tien varressa 40 km Kuopiosta pohjoiseen. 1970 Union siirtyi uusiin tiloihin joihin kuului parturi-kampaamo, kahvila, huoltohalli ja taksi ("Texaco, Taksi, Parturi, Baari" on Alapitkän Unionin inspiroima, J.Karjalaisen sanoittama ja säveltämä, Kari Tapion esittämä laulu). Polttoainemyynnin ja kampaamotoiminnan loputtua 90-luvulla kahvilatoiminta jatkui vuoteen 2001 saakka jolloin "Unskan" ovet sulkeutuivat. Jannen ja Elinan tytär Maria avasi Kesäkahvila Unskan 2018 puolen vuoden remontin jälkeen ja Unska-projektilla hän osallistuu kyläyhteisönsä elämään. Monet nykyiset ja entiset kyläläiset osallistuivat kesällä 2018 Unskan henkiinherättämisprojektiin eri tavoin. Facebook-sivullamme "Unska-projekti" voit seurata "ikuisen" remontin edistymistä sekä tapahtumia Unskalla.
Toiminta tänään

Kahvila
Kahvila on auki kesällä 2023 touko-, kesä- ja heinäkuun.Meillä on tarjolla herkulliset itsepaistetut leivonnaiset sekä viikolla keittolounas ja grilliruokaa (grillistä saa ruokaa myös viikonloppuisin).
Toukokuussa kesäkahvila on auki maanantaista perjantaihin klo 9-15. Pidennämme aukioloajat kesäkuussa.

Museo ja pop-up kampaamo
Vanhan huoltamon paikalla toimii huoltamomuseo. Pop-up- kampaamo on vuokrattavissa esim. parturi-, kampaamo- ja kauneudenhoitokäyttöön.
29.5.-14.6. 2023 parturi-kampaaja ESSI leikkaa ja värjää hiuksia Unskan pop-up-kampaamossa.
Varaa aika puhelimitse: 040-5892498
Huoltohallissa ja kampaamossa on esillä Elina Kokkosen (1943-2021) taidenäyttely (vapaa pääsy).

Elävän musiikin esityspaikka, tapahtumia
Unskalla järjestetään kesän aikana tapahtumia. Kesäkausi 2023 pyörähtää käyntiin 1.5.2023 Lasten Vappuriehalla (klo 13-15): Lasten ilmapallodisko DJ Annan musiikilla, Pomppulinna ja Tatu-Klovni. Ponit Sumppi ja Rekka vierailevat Unskan pihalla siliteltävänä klo 13-14.
Uusista tapahtumista ilmoitetaan Unskan FB-sivulla "Unska-projekti".
Kahvilan hinnasto - kesä 2023
Kahvi
2,50€
Tee
2,50€
Kahvi ja munkki
6,00€
Hampurilainen ranskalaisilla perunoilla
15€
Ranskanperunat
6€
Makkaraperunat
10€
Lihapiirakka kanamunalla ja makkaralla
8€
Kaikkiin annoksiin 0,5L juoma
3,50€
Daim kakku
Gluteeniton
6,00€
Omenamuffinsi
Gluteeniton
4,80€
Marjapiiras
Gluteeniton
6,50€
Kääretorttu
Gluteeniton
4,80€
Suolainen piiras
Gluteeniton
7,50€
Täytetty sämpylä
Gluteeniton
7,00€
Viikon lounaslista 29.5.-2.6. 2023
Maanantai Jauhelihakeitto
Tiistai Kalakeitto
Keskiviikko Kaalilaatikko
Torstai Hernekeitto ja pannari
Perjantai Nakkikeitto
Kaikki lounaat maksavat 9,50 € (vesi, leivät ja kahvi+pikkumakea sisältyvät hintaan)
0,5 L virvoitusjuoma lounaan kanssa 3,50€
- Muutokset keittolistaan mahdollisia -
Odotamme vierailuasi, tervetuloa!
Unskan kesäkausi 2023 alkaa 1.5.2023
Kesäkahvila Unska
Asemapolku 2, 71910 Alapitkä
Puh. 050 5208509